Testimaa
Testimaassa on tehty yhteensä 14 933 876 testiä.

Testimaan Tylsyys-testi mittaa kuinka tylsä olet. Suuri osa kysymyksistä käsittelee viimeisen vuoden tapahtumia, hyvästä syystä; on ihan turha yrittää selitellä itselleen että "en ole tylsä koska viisi vuotta sitten lauloin karaokea firman pikkujouluissa".

Kysymme aluksi yhden kysymyksen ainoastaan tilastollisiin tarkoituksiin. Kysymykseen ei ole pakko vastata, eikä siihen vastaaminen vaikuta testin tulokseen mitenkään. Toivomme kuitenkin että vastaat siihen.

Oletko töissä jossakin konsulttifirmassa?

Kyllä.

Kyllä, mutten konsulttina.

En

=> Testi alkaa varsinaisesti tästä.

Milloin olet viimeksi pelannut twisteriä?

Viimeisen vuoden aikana

Yli vuosi sitten

En ole pelannut

Mikä twister?

Muistatko nähneesi joskus unta, jossa esiintyy omakeksimiäsi fantasiaolioita?

Kyllä

En

Oletko viimeisen vuoden aikana yllättänyt jonkun ihmisen siten, että olet käyttänyt yllätyksen suunniteluun ja toteutukseen yhteensä vähintään kaksi tuntia aikaa? (syntymä- ja nimipäivälahjoja ja muista vastaavia ei lasketa yllätyksiksi)

Kyllä

Ei

Milloin olet viimeksi mennyt liukuportaat väärään suuntaan?

Noin vuoden sisällä

Vuosi sitten tai myöhemmin

Oletko viimeisen vuoden aikana lähtenyt oma-aloitteisesti mille tahansa reissulla vähintään 100 kilometrin etäisyydelle kodistasi siten, että että visiitti ei ollut vielä matkapäivän aamuna tiedossa? (mitään työmatkoja ei lasketa)

Olen

En

Oletko rikkonut lakia siten, että tavoitteenasi on ollut tehdä hyvää rikoksen kohteelle?

Kyllä

En

Oletko viimeisen vuoden aikana antanut jollekin lahjan, jonka olet valmistanut itse?

Kyllä

En

Oletko viimeisen vuoden aikana jossakin porukassa ollessasi keksinyt uutta leikkiä tai peliä, jota olisi yhdessä leikitty tai pelattu? (juomapelejä ei lasketa)

Kyllä

En

2+2=

4

22

tuplatreffit

mustaherukkamehukoskenkorvan laimennusohje

Oletko viimeisen vuoden aikana avannut pulloa muulla kuin pullojen avaamiseen tarkoitetulla avaajalla?

Kyllä

En

Laitatko puhelimesi öisin äänettömäksi? (myös sulkeminen lasketaan)

Kyllä

En

Oletko viimeisen vuoden aikana istunut nurmikolla syömässä? (armeijassa suoritettua syömistä ei lasketa)

Kyllä

En

Juoksetko useimmiten raput ylös siten, että hyppäät vähintään kaksi askelmaa kerrallaan?

Kyllä

En

Oletko ihastunut viimeisen vuoden aikana?

Kyllä

En

Kuinka monta lumipalloa olet heittänyt viimeisen vuoden aikana?

Alle 50

Yli 50

Oletko innostunut lapsenomaisesti jostakin viimeisen vuoden aikana?

Kyllä

En

Oletko leikkinyt tulella viimeisen vuoden aikana? (kynttilällä leikkimistä ei lasketa)

Kyllä

En

Oletko viimeisen kolmen vuoden aikana osallistunut lehtisotaan, jossa heitellään toisia puista (erityisesti vaahteroista) pudonneilla lehdillä?

Kyllä

En

En :(

Oletko idealisti?

Kyllä

En

Söitkö tänä aamuna samaa kuin eilisaamuna?

Kyllä

En

Oletko viimeisen kahden vuoden aikana laulanut karaokea?

Kyllä

En

Oletko osallistunut jonkinlaiseen mielenosoitukseen viimeisen kahden vuoden aikana? (myös kadunvaltaukset lasketaan)

Kyllä

En

Nautitko välillä järjen jättämisestä narikkaan ilman, että alkoholilla on osuutta asiaan?

Kyllä

Häh