Testimaa
Testimaassa on tehty yhteensä 14 933 876 testiä.

Kyyliä esiintyy useimmiten kerrostalolähiöissä. Ne ovat niitä tyyppejä, jotka tuntuvat valittavan joka asiasta, laittavat toisen postiluukusta sisään nimettömiä huomautuksia ja huolehtivat omatoimisesti pysäköinninvalvonnasta. Heidän mielestään ne tekevät palveluksen niille ihmisille, joita samat asiat ärsyttävät, mutta joihin he eivät kehtaa tai uskalla puuttua. He tuntevatkin itsensä usein korvaamattoman arvokkaiksi. Myöskin maalla asuvat saattavat sisimmässään olla kyyliä, vaikka ympäristö ei antaisikaan kyyläämiselle kunnon mahdollisuuksia. Tämän testin luomistyön haasteena olikin saada testi antamaan myös tälläisille ihmisille oikea tulos. Siksi testimme kysymykset onkin rakennettu niin, että ne eivät aseta asuinpaikalle minkäänlaisia rajoituksia.

Oletko joskus huomauttanut jollekin punaisia päin kävelemisestä?

Kyllä

Ei

Oletko muuttanut omia suunnitelmiasi vain voidaksesi seurata paremmin jonkun tekemisiä? (esim. siirtänyt jotain sovittua tapaamista)

Kyllä

En

Oletko joskus tehnyt muistiinpanoja / pitänyt päiväkirjaa jonkun muun kuin itsesi elämästä? (valokuvakansion kuvatekstejä ei lasketa, tässä ei myöskään tarkoiteta esim. historiallisia henkilöitä vaan arkisia tuttujasi tai naapureitasi)

Kyllä

Ei

Kuinka monta kirjallista valitusta olet tehnyt elämäsi aikana? (nimettömiä pikkuhuomautuksia ei lasketa)

en yhtään

1-5

5-25

enemmän

Oletko antanut jollekin nimettömän huomautuksen? (esim. sujauttanut lapun postiluukusta, nimettömiksi lasketaan myös peitenimellä tai kyylä-aliaksella annetut huomautukset)

Kyllä

En

Oletko ikinä seurannut esim. ikkunasta naapuriesi tai muiden naapureiden kotielämää yli 15 minuutin ajan?

Kyllä

Ei

Oletko käyttänyt edellämainitussa tai edellämainitun kaltaisessa toiminnassa jotain apuvälinettä tai apuvälineitä? (esim. kiikari, kaukoputki, periskooppi, lämpökamera, parabolinen mikrofoni, videokamera, valonvahvistin)

Kyllä

En

Saiko ajatuskin edellämainituista apuvälineistä sinut innostumaan?

Kyllä

Ei

Oletko joskus käskenyt esim. luennolla tai oppitunnilla käskenyt kuuntelijana jotain kanssakuuntelijaa tai -kuuntelijaryhmää olemaan hiljaa?

Kyllä

En

Milloin olet viimeksi painanut korvasi kiinni oveen tai seinään kuullaksesi mitä sen takana puhutaan?

viimeisen kahden viikon aikana

viimeisen kahden kuukauden aikana

viimeisen vuoden aikana

siitä on vähintään vuosi / en ikinä

Oletko kannellut koulussa opettajalle jostain sellaisesta väärinteosta, joka ei suoraan kohdistunut itseesi?

Kyllä

En

Oletko tehnyt ilmoituksen viranomaisille jostain rikoksesta joka ei suoraan kohdistunut itseesi?

Kyllä

En

Katsotko tosi-tv ohjelmia? (Big Brother, Selviytyjät, Popstars, Idols)

Kyllä

En

Juoruatko muiden asioista säännöllisesti?

Kyllä

En

Luetko puhtaita juorulehtiä? (Apu, OHO!, Seiska)

Kyllä, säännöllisesti

En

Saatan lukeakin jos sellainen löytyy vaikka jostain penkiltä.

Oletko rikkonut kirjesalaisuutta? (Lukenut luvatta toisen postia, sähköpostia, tekstiviestejä)

Kyllä

En

Oletko lukenut luvatta jonkun päiväkirjaa?

Kyllä

En

Oletko tutkinut tai pyytänyt jotakuta asian osaavaa tutkimaan jonkun internet-selaimen sivuhistoriaa kohdehenkilön surffailutottumusten selvittämiseksi?

Kyllä

En

Onko sinulla ystävä/ystäviä jonka/joiden kanssa vaihdat säännöllisesti muita ihmisiä koskevaa tietoa (kyyläverkosto)

Kyllä

Ei

Oletko käynyt penkomassa talonyhtiösi tai jotain muuta lehtiroskista selvittääksesi jonkun lukutottumuksia?

Kyllä

En

Oletko huomauttanut jo(i)llekin velvollisuudestaan pitää koiransa kytkettynä alueella joilla sitä vaaditaan?

Kyllä

En

Oletko käynyt verotoimistossa tutkimassa jonkun tuttusi tai naapurisi julkisia verotietoja? (verotietojahan saa kuka tahansa käydä verotoimistossa katsomassa, koska tiedot ovat lain mukaan julkisia)

Kyllä

En

Kiitos tiedosta, taidanpä lähteä käymään verotoimistossa.

Oletko käyttänyt Testimaan tulostietokantaa naapuriesi tai muiden puolituttujen mahdollisesti tallennettujen testitulosten tutkimiseen? (tässä tarkoitetaan siis henkilöitä, jotka eivät niitä muuten kertoisi tai joilta et kehtaa kysyä)

Kyllä

En

En....vielä. Hyvä idea!